Sukuhistoria

Sukututkimus

Markus Takari Nummi-Pusulasta on tehnyt Myllerien sukututkimusta vuodesta 1989. Jo ennen sitä hän oli jonkin verran selvittänyt Myllerien sukuun kuuluvan vaimonsa sukua, ja sitä kautta hän joutui mukaan Myllerien sukututkimukseen ja sukukirjan tekoon.

Sukutietojen päivitys

Suvussa tapahtuu jatkuvasti, lapsia syntyy, avioliittoja solmitaan, ja on myös surullisia tapahtumia. Näistä toivotaan tietoja, jotta tulevaisuudessa julkaistava uusi sukukirjan painos olisi mahdollisimman hyvin ajan tasalla.

Myös vanhempia tietoja sukukirjasta puuttuu, ja niistäkin tietoja toivotaan. Muutoksista ilmoitettaessa on tarpeen ilmoittaa tiedot myös vanhemmista, tai se julkaistun sukukirjan sukutaulu, josta tieto on muuttunut. Tällöin henkilöt eivät samannimisinäkään sekaannu toisiinsa.

Henkilöistä, sekä lähtöhenkilöistä että puolisoista, tarvittaisiin täydellinen nimi, syntymäaika ja -paikka, vihkimisaika ja -paikka, ammatti ja kotipaikka (myös elämänaikaiset mahdolliset useammat ammatit ja kotipaikat), sekä lopullisen poislähdön yhteydessä kuolinaika ja -paikka. Samat tiedot myös perheellisistä lapsista.

Erityisen toivottavia ovat kertomukset ihmisten elämästä. Ne toisivat sukukirjaan ihan uutta elävyyttä pelkkien sukutalujen lisäksi.

Tietoja voi lähettää sukuseuran sähköpostiin sukuseura@myllerit.fi.